Ronja, ryövärintytär

Astrid Lindgrenin klassikkoromaani taipuu ennennäkemättömäksi musiikkinäytelmäksi Vartiovuorella kesällä 2023, kun koko perheen kesäteatteri tuo ensi-iltaan Magnus Lindmanin dramatisoinnin
Ronja, ryövärintyttärestä. Kyseessä on Lindmanin dramatisoinnin suomenkielinen kantaesitys. Käännöksen tekee Kaisa Lundán. Näytelmän musiikit on säveltänyt Peter Adolfsson ja näytelmän Vartiovuorelle ohjaa Janne Jämsä.
”Minulle Ronjan suurin oivallus on se, että muutos parempaan on aina mahdollinen”, kertoo ensimmäistä kertaa Vartiovuorelle ohjaava Jämsä. ”Yleensä me ihmiset suhtaudumme muutoksiin tai ylipäätänsä meille vieraisiin asioihin kielteisesti.” Jämsän mukaan uusien asioiden äärellä oleminen on aina pelottavaa, mutta se on myös äärimmäisen inhimillistä. ”Voittaaksemme pelkomme, tarvitsemme Ronjan kaltaisia vilpittömiä esikuvia, jotka pohjimmiltaan uskovat hyvään, kykenevät näkemään ja kokemaan ympärillään kauneutta sekä haluavat tehdä maailmasta paremman paikan.”
Ronja, ryövärintytär on vauhdikas koko perheen musiikkinäytelmä rohkeasti omaa polkuaan kulkevasta Ronjasta, jonka ääretön viisaus avaa lopulta aikuistenkin silmät näkemään ympäristönsä kauniimmin.
”Ronjan tarina kannustaa meistä jokaista suhtautumaan ympäröivään maailmaamme innostuneesti, vilpittömästi ja empaattisesti. Siksi se on täydellinen satu juuri kaikenikäisille – niin lapsille kuin aikuisillekin”, hymyilee Jämsä.
Turun Kesäteatteria ylläpitävän Turun Työväen Teatterin kannatusyhdistys ry.:n puheenjohtaja Taru Pätäri on tyytyväinen: “Tänä kesänä pääsimme toteuttamaan oman produktion kahden vuoden tauon jälkeen. Peter Pan ylsi lipunmyyntitavoitteeseen, josta olemme todella iloisia. Ronjan tarina jatkaa edellisen kesän teemaa uskosta seikkailuihin, uskosta keijuihin ja tasa-arvoiseen maailmaan. Teatterilla on vahva luotto Ronjan tarinaan; meille on tulossa jälleen upea kesä Vartiovuorelle.”
Näytelmän keskeisissä rooleissa nähdään Varsinais-Suomesta kotoisin olevia nuoria teatterialan ammattilaisia. Ronjan roolissa nähdään nykyisin Tampereen Työväen Teatterin vakituiseen näyttelijäkuntaan kuuluva Inke Koskinen, joka on näytellyt samaisen roolin Turun Nuoressa Teatterissa kymmenen vuotta sitten. Birkin rooliin on kiinnitetty Kasper Korpela, joka opiskelee parasta aikaa Tampereen yliopiston teatterityön tutkinto-ohjelmassa (Näty).
Tekijät
Perustuu Astrid Lindgrenin romaaniin
Sovitus / Magnus Lindman
Suomennos / Kaisa Lundán
Musiikin sävellys / Peter Adolfsson
Ohjaus / Janne Jämsä
Lavastus / Teemu Loikas
Pukusuunnittelu / Marjo Haapasalo
Musiikin sovitus ja toteutus / Kari Mäkiranta
Koreografia / Eeva-Liisa Louhi
Äänisuunnittelu / Mikko M. Koskinen
Kampaus-maskeeraus-suunnittelu / Alisa Oksanen
Rekvisiitta / Jutta Pantsu
Taistelukohtaukset / Iiro Heikkilä
Rooleissa
Inke Koskinen
Kasper Korpela
Teemu Aromaa
Emmi Kangas
Marko Keskitalo
Jarkko Kallionpää
Salla Vahtera
Miia Wakonen
Pepe Hakala
Ville-Matias Roisko
Aino Honkanen
Onni Heinonen
Helka Tanskanen
Eedi Roisko
Onni Petäjä
Ilona Petäjä
Enia Roisko
Kauko Luttinen
Urho Kallionpää
Ikärajasuositus yli 5-vuotiaille (alle 3-vuotiaat maksutta sylissä)
Esityksen kesto noin 2h (sis. väliajan 20min)
Lipunmyynti Lippupisteen kanavissa – osta liput tästä!
Tervetuloa viihtymään vehreälle Vartiovuorelle!
ENSI-ILTA 16.6.2023 I ESITYKSET 12.6.-12.8.2023