Arvostelu: Turun Sanomat 16.6.

Alkuperäinen julkaisualusta: Turun Sanomat


Raikas tulkinta klassikkometkuista

Edes Pöperö-Maija (Miiko Toiviainen) ei onnistu irrottamaan Eemeliä (Valtteri Lehtinen) soppakulhosta. Taustalla tarkkailevat Iida (Pihla Pohjolainen), Aatu (Antti Lang) ja Liina (Maija Koivisto).

Vaahteramäen Eemeli tempaa metkujen maailmaan yhä uusia sukupolvia. Turun kesäteatterin klassikkosovitus kunnioittaa alkuperäistekstiä, mutta ujuttaa joukkoon tuoretta kierrettä.

Turun kesäteatteri: Vaahteramäen Eemeli.

Teksti Astrid Lindgren, suomennos Leena Havukainen, musiikin sävellys Georg Riedel ja Laura Hänninen, ohjaus ja koreografia Miika Muranen, puvustus Marjo Haapasalo, lavastus Elena Turja, tarpeisto Pirita Linden ja Jaana Ala-Lähdesmäki, äänisuunnittelu Mikko Koskinen, kampaukset ja maskeeraus Alisa Oksanen, ensi-ilta 16.6. Vartiovuorella.

Soppakulho jumiutuu Eemelin päähän, Pikku-Iida roikkuu lipputangossa kuin Tanskan lippu, Liinan hammasta särkee ja markkinoilla hiiviskelee varas Varpunen. Kaikki on Kissankulmalla juuri niin kuin pitääkin.

Aikuiset ja Eemeliin tutustumaan ennättäneet lapset osaavat ennakoida klassikon tutut käänteet. Toisaalta jokaisella sukupolvella on oikeus omiin Eemeli-kokemuksiin, minkä vuoksi on arvostettavaa, että Turun kesäteatterin ohjelmistossa on tänä kesänä Vaahteramäen Eemelin kaltainen kestosuosikki.

Eemeli metkuili Vartiovuorella viimeksi vuonna 2003. Vanhin lapseni muistaa vielä hyvin tuon version, jonka hän näki 4-vuotiaana. Nuorin lapseni on nyt 3-vuotias ja oli hauska huomata, miten Astrid Lindgrenin luomat inhimilliset hahmot ja kolttosten rytmittämät tapahtumat tempaisivat uuden pikku-katsojan maailmaansa.

Esitys on hauska ja kaikenikäisiä viihdyttävä, mutta myös ajatuksia herättävä. Nuorimmaiseni oli helppo samastua päähenkilöön, joka sinänsä ei ole pahantahtoinen, mutta jolle nyt vain jatkuvasti sattuu ja tapahtuu asioita, jotka saavat aikuiset hermoromahduksen partaalle. Tässä suhteessa tarina on varsin ajaton.

Miika Murasen (s. 1983) ohjauksellinen näkemys antaa klassikolle tilaa olla perinteinen, mutta tuo siihen myös raikasta twistiä.

Erityisesti koreografioidut, tiukasti rytmitetyt episodit tuovat hauskan ja hippusen nykyteatterillisen vivahteen vauhdikkaaseen kokonaisuuteen. Humoristiset laulu- ja musiikkinumerot luovat menoa ja meininkiä.

Marjo Haapasalon suunnittelema värikylläinen ja yksityiskohtainen puvustus korostaa hahmojen persoonallisia piirteitä ja rakentaa leikkisästi ajankuvaa.

Staattiseksi jäävään skenografiseen ilmeeseen jäin kuitenkin kaipaamaan enemmän liikettä ja leikkimieltä. ”Kävelevän” huussin ja yltäkylläisen kahvipöydän kaltaisia yllätyksiä olisi voinut annostella runsaammalla kädellä.

Hahmot ovat luonteiltaan ja habitukseltaan alkuperäistekstin henkisiä, mutta omintakeisesti toteutettuja. Esimerkiksi Anttoni-isän (Samuli Muje) kuuluisaa ”Eeeemeli!”-huutoa ei kuulla sellaisenaan, vaan toteutus hoituu energisesti ensemblen toimesta.

Suurin osa 15-henkisen esiintyjäkaartin jäsenistä on joko juuri valmistunut teatterin ammattilaiseksi, opiskelee näyttelijäntyötä tai on parhaillaan hakeutumassa teatteriopintoihin.

On hauskaa nähdä Vartiovuorella näin paljon tuoreita teatterintekijöitä, jotka ovat ilmeisen vaivattomasti ottaneet omakseen fyysisyyteen ja gestiikkaan perustuvan tyylilajin.

Nimiosassa velmuilee parikymppinen Valtteri Lehtinen, joka on näytellyt muun muassa Jani Hellemaata Uusi päivä -tv-sarjassa. Lehtisen Eemelissä on sopivasti poikamaista särmää.

Annina Karhu